PEG-lukua käytetään varsinkin stake-finland.com kasvuyhtiöiden arvon määrityksessä. Osakepääoma – Yhtiö antaa sijoituksen vastineeksi osakkeita, jotka muodostavat yhtiön osakepääoman. Osakemyynti – Osakeyhtiön olemassa olevien osakkeiden myynti uusille sijoittajille. Eri indeksit poikkeavat toisistaan niihin sisältyvien yhtiöiden ja mahdollisten yhden yhtiön painorajoituksien perusteella. Yhden yhtiön paino indeksissä on rajoitettu 10 prosenttiin. Omavaraisuusaste – Rahoitusrakenteen tunnusluku, joka kertoo oman pääoman osuuden yrityksen liiketoimintaan sitoutuneesta koko pääomasta.
Korkorahasto
Merkintäoikeus – Osakkeeseen liittyvä oikeus hankkia yhtiön uusia osakkeita. High yield-laina – Yrityksen liikkeelle laskema joukkolaina, jossa on suuri korkotuotto yhtiön heikon luottokelpoisuuden takia. Dow Jones – New Yorkin pörssin vaihdetuimpien osakkeiden kurssikehitystä kuvaava indeksi.
Korkorahasto
- Rahasto-osuus – Sijoitusrahaston osuus, joista rahaston pääoma koostuu.
- Tuottorahasto – Sijoitusrahasto, joka jakaa vuosittain osan voitostaan voitto-osuuksina rahasto-osuudenomistajille.
- Näitä voi ostaa sivuston kautta – yhteistyökumppanina tässä MoonPay.
Uusmerkintä – Maksullinen osakeanti eli uusmerkintä tarkoittaa osakeantia, jossa yhtiö antaa merkintähintaa vastaan uusia osakkeita. Rahastoanti – Osakkaille maksuton osakeanti, jossa yhtiön uudet osakkeet maksetaan yhtiön omaan pääomaan kuuluvasta rahastosta. Osakeanti – Osakeyhtiön uusien osakkeiden tai yhtiön haltuun tulleiden osakkeiden antaminen osakkeenomistajille tai suuntaaminen jollekin muulle taholle. Liputusrajat ovat 5 %, 10 %, 15 %, 20 %, 25 %, 30 %, 50 %, 2/3 ja 90 % yhtiön äänimäärästä tai osakkeiden lukumäärästä.
P/B-luku (Price per book) – Osakekurssi suhteutettuna omaan pääomaan per osake. Niiden tavoitteena on rahaston kohdemarkkinan mukainen tuotto. Osinkotuotto-% – Lasketaan jakamalla osinko osakkeen nykyisellä hinnalla. Osakekohtainen tulos – Kertoo suoraan, paljonko osakkeenomistajalle kuuluu voittoa yhtä osaketta kohden. Optiotodistus – Merkintäoikeus, joka oikeuttaa määrätyin ehdoin ja määrättynä aikana osakkeen hankintaan.
Toimeksianto – Osakekaupassa välittäjälle jätetty osakkeen osto- tai myyntitoimeksianto. Termiini – Vastaa futuuria, eli sopimuksessa on velvollisuus myydä tai ostaa sopimuksen kohde-etuus tulevaisuudessa sovittuun hintaan sovittuna ajankohtana. Se osa riskistä, jota ei edes hajautuksen avulla voida poistaa.
Yli yhden oleva PEG-luku saattaa kertoa yliarvostuksesta. Jos PEG on alle yhden, osakkeen arvossa voi olla nousuvaraa. PEG-luku – Osakkeen P/E-luku jaettuna osakekohtaisen tuloksen (EPS) keskimääräisellä (historiallisella) vuosikasvulla.
Sijoittajat ovat usein pääomasijoittajia, jotka asettavat edustajansa yhtiön hallitukseen. Markkina-arvo – Yhtiön markkina-arvo saadaan kertomalla osakkeiden määrä yhden osakkeen päivän kurssilla. Liputus – Omistusoikeuden julkistaminen, kun ostaja on ylittänyt tai alittanut määräosuuden yhtiön päätäntävallasta. Luottojen vakuutena käytetään ostettavan yrityksen varallisuutta. Kurssiriski – Sijoittajan riski siitä, että arvopaperin kurssi voi muuttua. Riippuvuus on täydellinen, jos rahaston korrelaatio vertailuindeksinsä kanssa on 1.